tiistai 26. marraskuuta 2013

Alku

Alussa olivat tokaluokkalainen Saturnina, kässänope ja vanuttunut pannulapun tekele.

Sitä oli virkattu ensin hirveän innokkaasti, sitten vähemmän innokkaasti ja lopulta hammasta purren yhä tiukemmiksi käyvin silmukoin.
Opettaja yritti auttaa laittamalla aika ajoin työn paremmalle mallille ja muutenkin parhaansa mukaan näyttää miten homma pitäisi hoitaa. Mutta niin siinä aina kävi, että hetken päästä pienet hikiset sormet yrittivät taas väkisin työntää virkkuukoukkua liian tiukoista silmukoista läpi. Pannulapusta tuli kauniin suorakulmion sijasta kummallinen ylöspäin suippeneva huovuttunut suunnikas, kokoluokaltaan lasinalustan luokkaa. Tämä tuntui olevan aika yleinen ongelma meidän luokalla ja monesti kun työstä ei tullut ihan sitä mitä oli toivottu, opettaja sarkastisesti totesikin että taisi tulla tuluskukkaro.  On nimittäin olemassa sellainen kansansatu, jossa hiiri tekee kissalle takkia ja kun se ei onnistu, yrittää liiviä. Ja kun sekään ei onnistu, tekee lopulta tuluskukkaron.

Tällä samalla tuluskukkaro-periaatteella on sitten käsitöitä ja muitakin asioita harrastettu kouluaikojen jälkeen.  Joskus tulee tuluskukkaroita, joskus onnistuu vähän paremmin. Nyt näitä voi siis ihailla ja ihmetellä myös täällä virtuaalimaailmassakin. Tiedän että olen muutaman vuoden myöhässä siitä kun neuleblogit olivat trendin harjalla, mutta mitäs tuosta.  Tämähän on Tuluskukkaro ja se taitaa bloginkin osalta pitää paikkansa.

Tästä se alkaa. Koittakaa kestää.