keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Mekko nro 2

Ikean kangaslaareilta ostin taannoin kangasta kotelomekkoon ja hameeseen. Mekko onnistui yli odotusten (jotka, jos ihan totta puhutaan, eivät kyllä kovin kummoiset olleet), joten rupesin empimään hameen suhteen. Ensinnäkin valitsemani kankaat olivat ehkä sittenkin vähän liian pirtsakat hameeksi, ja toisekseen – minkä kanssa voisin sitä edes pitää, niissä väreissä? Juu ei. Tämmöisiä kun alkaa miettiä niin ei ole vaikea arvata että suunnitelmahan muuttui heti lennosta.

Mutta jos ei kerran hametta niin mitä sitten? No, oikein arvattu.



Kangas riitti hyvinkin toiseen kotelomekkoon, pienellä suunnittelulla. Ja täytyy sanoa, että tästä tuli vielä parempi kuin ensimmäisestä siinä mielessä, että ompelu sujui tällä kertaa paremmin eikä vetoketjun ja palojen kohdistamisen kanssa tarvinnut tapella enää yhtä paljon.



Vaikka tein molemmat mekot samoilla kaavoilla niin tämän paloista tuli jostain syystä eri kokoisia ja jouduin improvisoimaan pienet laskokset hameosaan.

Mutta eipä tätä suurennuslasilla tuijoteta. Olen mekkoon kaikin puolin tyytyväinen muuten, mutta hameosan kangas on aika läpinäkyvää, mitä ei heti uskoisi näinkin paksusta kankaasta. Täytynee jälkitoimituksena hankkia alaosaan vielä vuori.



Nyt kun tämä mekko on valmis ja laukkukin tehty samaan tyyliin niin mullahan on koko kesäpuvusto valmis. Nyt joutaa laittaa ompeluverstas vähäksi aikaa kesäteloille. Perhekin ilahtuu kun olohuoneessa ei enää kompastu ompelukoneen johtoon, kangastilkut eivät seilaa kaikilla tasoilla, eikä enää ole vaaraa nuppineuloista jalkapohjissa.

Kotelomekon yksityiskohtainen ohje löytyy Suuri Käsityö –lehdestä nro 7/2010 jos jotakuta kiinnostaa.

lauantai 24. toukokuuta 2014

Vaaran paikka

Tänään huomasin mikä on vaarallisin paikka työmatkallani.
Se ei ole Meiserin sekava liikenneympyrä, eikä se ole Brysselin katujen kaoottinen liikenne.
Kyllä se tämä on.


maanantai 19. toukokuuta 2014

Laukku


Brysseliin iski viikonloppuna kesä ja helle. Ihanaa. Koska täälläkään ei voi tietää miten pitkäaikaisesta ilmiöstä on kysymys, niin nyt kannattaisi pakata piknikki ja lähteä ulos nauttimaan lämmöstä niin kauan kuin sitä kestää.

Mutta kun ei. Minä näet viikonloppuna huomasin että ompeluksistani oli jäänyt jonkun verran kankaanpaloja tähteeksi, joten niistähän piti jotain suunnitella. Heti eikä viidestoista päivä.



Valmiita kaavoja ei tähän hätään tietenkään mistään löytynyt, joten päätin säätää itse. Mallina ja inspiraation lähteenä toimi vanha Marimekon käsilaukku. Halusin veskasta himpun verran isomman kun sitä kangastakin kerran oli (ettei vaan nyt mene hukkaan) ja rupesin töihin.



Muutaman tunnin pähkäilyn, mittailun, tuumailun ja kuumeisen väkertämisen jälkeen oli laukku valmis. Ompelun tekninen puoli on varmasti aivan päin prinkkalaa, mutta kyllä tästä ihan laukun näköinen tuli.




Lopputulos on aika omaperäinen, mutta kuitenkin ihan hyvä ja toimiva. Kyllä tämä kesäkäyttöön pääsee.



lauantai 17. toukokuuta 2014

Projektit


Mitä ihmettä? Entisetkin projektit on vielä täysin levällään ja taas näyttäisi uutta ideaa pukkaavan. 
Saa nähdä mitä tästäkin tulee. 

Valmista ei ainakaan vielä näy minkään projektin osalta.



lauantai 10. toukokuuta 2014

Tekeillä

Kyllä tässä koko ajan kaikenlaista tekeillä on.

Ikuisuusprojekti jatkuu hitaasti mutta varmasti, mutta joutuu aina jäähylle kun innostun jostain uudesta. Kuten nyt tästä.


Ompeluprojektien innostamana piti saada nopeasti puikoille hihattoman mekon kanssa pidettävä kesäinen hartioiden lämmitin.  Ohje on omasta päästä, joten katsotaan mitä tästä tulee.

Ja ompeluprojektista puheen ollen, sille edellisen postauksen mekolle piti tietysti ruveta tekemään kaveria koska se onnistui niinkin hyvin.


Brysselissä tulee tänä viikonloppuna taivaan täydeltä vettä, joten nyt on hyvä aika pysyä kotona ja tehdä käsitöitä. Jos nyt euroviisuilta ja jääkiekolta ehtii. Viihtyisää viikonloppua teillekin!

perjantai 2. toukokuuta 2014

Aluevaltaus

Tuluskukkarossa on tehty aivan uusi aluevaltaus, ompeleminen.



Nyt on heti alkuun tunnustettava, että kyse ei ole ihan täysin uudesta asiasta, mutta eiköhän sen siksi voi 10 vuoden tauon jälkeen laskea?

Tällä kertaa kaikki alkoi housuista. Minulla oli muutamat suorat housut, joiden "parasta ennen" päiväys oli mennyt umpeen jo muutama vuosi sitten ja lahkeita olisi voinut käyttää purjeina. Vyötäröltä housut olivat hyvinkin istuvia ja materiaalikin oli ihan hyvälaatuista.



Ajattelin ensin kuskata housut johonkin ompelimoon joita täällä on pilvin pimein, mutta ajattelin sitten nuukana ihmisenä kokeilla ensin itse. Tuumasta toimeen. Mittasin ensin suosikkihousujeni lahkeen ympäryksen ja sitten viivottimen kanssa mittailin samat mitat kavennettaviin housuihin. Kavennukset piti tietysti suunnitella molempiin saumoihin jotta prässi säilyisi oikeassa kohdassa.

Voila! Yllätys! Tuloksesta tuli aivan huippu! Sain yhden illan aikana useammat "uudet" housut tätä tekniikkaa soveltamalla. En viitsinyt edes harsia lahkeita ensin, piirsin vain sopivat "ajolinjat" ja annoin mennä.

Onnistumisesta innostuneena selasin kaikki omistamani käsityölehdet läpi ja karautin edullisten kankaiden perässä Ikeaan. Käsityölehdestä olin valinnut pari "helppokaava" -mallia, joiden pohjalta ajattelin kokeilla erästä projektia.


Ensi alkuun jo oikeiden kaavojen erottaminen kaavapaperista oli työlästä, mutta alkoi lopulta hahmottua. Oikea koko oli tässä vaiheessa täysi arvoitus huolellisista mittauksista huolimatta.

Kankaan leikkausvaiheessa huomasin, että olin nuukuuksissani valinnut ruudullisen kankaan, joka oli myös hivenen kapeampi kuin ohjeessa oli mainittu. Hmmm. No, ei ne ruudut kohtaa monissa ostovaatteissakaan, joten päätin etten ota tästä isompaa stressiä. Onnetar oli varmaan kerrankin puolellani koska ruudut yhdistyivät yllättävän kauniisti, vaikken kaavoja osannutkaan mitenkään erityisemmin sijoitella oikeaan kohtaan. Joka tapauksessa lopputulos oli tämä:






Ei paha (ainakaan omasta mielestä)! Tosin tätäkään luomusta ei kannata liian tarkkaan katsoa :-)
Etu- ja takakappaleiden reunat jäivät hivenen eri tasoille ja vetoketjukin voisi olla vähän huolitellumpi, mutta ei kiinnitetä pikkuasioihin huomiota, eihän? Toivottavasti en näytä liiaksi Ikean pöytäliinalta :-)

Tämähän vaatii seurakseen jonkunlaisen huivin tai hihattimen, eikös niin? Niin, ja toisen samanlaisen mekon eri väreissä? Don't get me started...